Läpi Matec-Trailerin yli 20 vuoden historian meitä on kantanut vankkumaton palo tarjota asiakkaillemme toimialamme parhaat ratkaisut.

Kun yritys perustettiin vuonna 1999, kipinä erinomaiseen tekemiseen oli vahva ja tulevaisuuden tavoitteet kirkkaana ohjaamassa päivittäistä työtämme. Nyt, kohta 25 vuotta myöhemmin, voimme edelleen seistä ylpeänä arvojemme takana ja lisätä arvolupaukseemme myös vuosien varrella hankitun korvaamattoman kokemuksen sekä nykytilanteen mahdollistamat kehitysinnovaatiot. Olemme kasvaneet alamme mukana ja palvelleet jokaisen asiakkaan muistaen, että meidän työmme onnistuminen on yksi tärkeimmistä rooleista kuljetusyrittäjän yhteistyökumppanuuksissa.

Tänä päivänä Matec-Trailer on osa Konnekuljetus Oy -konsernia, josta saamme sekä synergiaetuja nykyisen toimintamme tehostumiseen asiakkaidemme hyväksi että mahdollisuuksia innovoida uutta – haluamme tarjota jatkossakin kehittyneimmät ratkaisut kaikessa toiminnassamme.

Meille töihin?

Meille ammattitaitoiset työntekijät ovat kaikki kaikessa ja voimmekin ylpeänä todeta, että jokainen meillä työskentelevä on oman ammattialansa parhaimmistoa. Työyhteisömme käsittää paitsi valtavan määrän ammattitaitoa, myös hienon yhteishengen – joukkuepeli on arvoissamme korkealla.

Meillä työskentelee reilu 10 henkilöä ja työnantajana arvostamme erityisesti innokasta asennetta ja halua oppia kehittyvän alan mukana. Nämä arvot ohjaavat rekrytointejamme – meiltä saa täyden tuen oppia ja opiskella sekä kollegoilta työssä että työntekijän halutessaan lisäkouluttautumisen merkeissä.

Työntekijöillemme kuuluu konsernin työsuhde-edut, kuten liikunta- ja kulttuurisetelit vapaa-ajan harrastamiseen ja hyvinvointiin.

Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksesi Anssi Vähäsoinille osoitteeseen anssi(a)matec-trailer.fi.

Vaikka meillä ei juuri nyt olisi avoimia rekrytointeja käynnissä, toimintamme jatkuvasti kasvaessa kartoitamme tasaisin väliajoin uusia tulevaisuuden ammattilaisia työtiimiimme oppimaan.